Aktivisteja ehkä kiinnostaa, että sotahistoriaa tutkivat ovat viime vuosina päivittäneet käsitystään siitä, miten toinen maailmansota voitettiin. Nykyään korostavat yksittäisten, näyttävien taisteluiden sijaan ns. attritiota eli tasaisen tappavaa hivuttamista.
Valtavat taistelut aiheuttivat yllättävänkin vähän kalustotappioita: esim. historian (mahdollisesti) suurin panssaritaistelu Kurskissa aiheutti Saksalle vain 0,2% vuosituotantoa vastanneet tappiot ja nekin lähinnä jo vanhentunutta kalustoa.
Mutta armoton painostus kaikilla rintamilla, maalla, merellä ja ilmassa, jauhoi ennen pitkää natsien sotakoneen murusiksi.
Samalla tavalla uskon ilmastoaktivismin ennen pitkää voittavan. Ei millään yhdellä yksittäisellä kamppailulla, yhdellä rintamalla tai yhdellä strategialla.
Samalla tavalla uskon ilmastoaktivismin ennen pitkää voittavan. Ei millään yhdellä yksittäisellä kamppailulla, yhdellä rintamalla tai yhdellä strategialla.
Voitto tulee käymällä fossiilisten polttamisen ja yleisemmin luontoa tuhoavien käytäntöjen sekä niitä edistävien tahojen kimppuun kaikkialla missä niiden kimppuun voidaan päästä, kaikin rauhanomaisin keinoin mitä keksimme.
Jos keksitte jonkun tavan, se on oikea.
Jos keksitte jonkun tavan, se on oikea.
Ei kannata kuunnella ”concern trolleja” jotka tulevat selittämään, miten joku aktivismi on ihan väärää strategiaa. Kellään ei ole sellaista kristallipalloa mitä tämän tietämiseen tarvittaisiin. Ilmiöt ovat yksinkertaisesti liian monimutkaisia ennustettaviksi.
Eikä kannata tuhlata aikaa, energiaa ja ihmissuhteita ”jäsentenvälisiin” tämän asian tiimoilta.
Tehköön itse kukin asian eteen semmoisia juttuja mitkä kokee oikeiksi. Kunhan ne ovat väkivallattomia.
Tehköön itse kukin asian eteen semmoisia juttuja mitkä kokee oikeiksi. Kunhan ne ovat väkivallattomia.
Kaikki aktivismi tekee sijoituksista fossiilisiin ainakin pienen hivenen verran epävarmempia ja vähemmän houkuttelevia.
Pitkään aikaan ei ehkä tapahdu juuri mitään, mutta ennemmin tai myöhemmin kriittinen piste ylitetään ja lumivyöryilmiö lähtee liikkeelle.
Pitkään aikaan ei ehkä tapahdu juuri mitään, mutta ennemmin tai myöhemmin kriittinen piste ylitetään ja lumivyöryilmiö lähtee liikkeelle.